TechArt_heart_LUMO

TechArt -in the Heart of LUMO 2022

Kansainvälinen teos- ja ohjelmahaku

TechArt hanke kutsuu taiteilijoita, suunnittelijoita ja eri teknologia-alan ammattilaisia sekä opiskelijoita ja oppilaitoksia tarjoamaan ehdotuksensa vuoden 2022 tapahtumaan. Tapahtumakokonaisuus järjestetään osana Lumo-valofestivaalia, joka juhlistaa 10-vuotisjuhlavuottaan. Oikeutetusti TechArt- ohjelma- ja teoshaun vuoden teemana on Juhla.

Etsimme TechArt- In the Heart of LUMO -tapahtumaan vaikuttavia installaatioita ja innovatiivisia lähestymistapoja teknologian ja taiteen avulla. Tähän voi sisältyä esimerkiksi tekoälyn (AI) käyttö, AR:n, VR:n yhdistäminen XR-illuusioiden kautta tai yhdistelemällä robotiikkaa ja automaatiota, joka saa yleisön pauloihinsa. Huomioittehan kuitenkin, että emme etsi valotaideteoksia, sillä valotaideteokset ovat jo huomioitu laajasti Lumo-valofestivaalilla. Eri teknologioihin voidaan tuoda monipuolisesti eri sisältöjä eri taidemuodoista. Taidesisältö voi olla musiikkia, tanssia, teatteria tai muuta esittävää taidetta, kuten taikuutta. Kulttuuriperintö tai mediataide ja jopa nykytaide ovat myös mahdollisia sisältöjä. Siksi taivas on rajana, niin kauan kunhan teema Juhla on näyttävästi esillä. Haemme ensisijaisesti ulkotiloihin suunniteltuja teoksia ja ohjelmanumeroita, mutta vuodenajalle tyypillisesti haastavien olosuhteiden ja kylmän ympäristön vuoksi hyväksymme myös sisäasennuksia koskevat ehdotukset.

Pyydämme jättämään teos- ja ohjelmaehdotukset 15.8.2022 mennessä alla olevan lomakkeen kautta.

Ajankohta

TechArt in the Heart of LUMO järjestetään Lumo-valofestivaalin yhteydessä pe 18.- su 20.11.2022 välisenä aikana. Teosten ja ohjelmanumeroiden pääasiallinen järjestäminen pyydetään ajoittamaan päivittäin klo 16-22 väliselle ajalle. Osa teoksista voidaan jättää esille pidemmäksi aikaa, mikäli ne eivät edellytä ylläpitoa ja ne kestävät säänvaihteluita.

Aluerajaus

Haemme ehdotuksia ensisijaisesti kartalla esitellylle “Sydämen muotoiselle” alueelle. Lisäksi sijaintia voi ehdottaa Pikisaareen tai festivaalialueen läheisyyteen. Ehdotuksen voi jättää myös ilman paikkaa.

KARTTALINKKI (avautuu uuteen ikkunaan)

Sääolo­suhteet

Pyydämme huomioimaan, että Oulun sää marraskuun lopulla on erittäin vaihteleva. Lämpöasteiden vaihteluväli festivaaliaikana voi olla -20 – +10 astetta celsiusta. Lumen määrä voi olla 0 – 20 cm ja on todennäköistä, että olosuhteet ovat erittäin kosteat tai liukkaat. Tuuli voi yltyä myrskylukemiin. Pimeä vuodenaika antaa kuitenkin erinomaiset puitteet teoksille ja ohjelmanumeroille, jotka ovat valaistu. Aurinko nousee klo 9 ja laskee klo 15.

Teosten valinta

Teosten valinnassa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:

  • elämyksellisyys, mielenkiintoisuus, kokemuksellisuus, interaktiivisuus ja uutuusarvo
  • teknologiset innovaatiot, jotka teos- tai ohjelmakokonaisuus sisältää
  • kokonaiskustannukset sisältäen paikallistuotanto
  • soveltuminen teemaan Juhla
  • arvostamme äänimaailman tai muiden yleisöä huokuttelevien elementtien sisällyttämistä teokseen
  • Arvostamme itsenäistä tuotanto- ja toteutustapaa

Valitsemme teoksia seuraavilla budjettirajauksilla:

  1. 15 000 € (1-2 teos tai ohjelmakokonaisuutta) tai
  2. 10 000 € (2-3 teos tai ohjelmakokonaisuutta) tai
  3. 5 000 € (4-6 teos tai ohjelmakokonaisuutta) tai
  4. maksimissaan. 4 000 € (5-7 teos tai ohjelmakokonaisuutta), tai joku yllä mainittujen kombinaatio.

Huomioithan:

Budjettiin on sisällyttävä kaikki teoksen toteuttamiseen liittyvät kustannukset, myös matka-, majoitus- sekä rahtikustannukset

Viranomaisluvat ja sähkö eivät kuulu hakijan kustannuksiin

Ehdotusten jättäminen

Pyydämme tekijöitä jättämään ehdotuksensa 15.8.2022 mennessä. Ehdotusten tulee olla suomen- tai englanninkielisiä. Ehdotusten tulee sisältää:

  • esitys teoksen visuaalisesta ilmeestä
  • teos- ja tai ohjelmakuvaus, mukaan lukien käytetyt tekniikat ja taidemuodot (enintään yksi A4-sivu)
  • selvitys teoksen tai ohjelmanumeron tuotannollisesta ja teknisestä toteutuksesta
  • teoksen budjetti eriteltynä sisältäen kaikki kustannukset 
    • Huom! Budjettiin on sisällyttävä kaikki teoksen toteuttamiseen liittyvät kustannukset, myös matka-, majoitus- sekä rahtikustannukset
  • laskuttavan tahon tiedot (organisaation nimi ja Y-tunnus tai vastaava)
  • teos- ja ohjelmaehdotukset jätetään oheisella lomakkeella yhtenä pdf-tiedostona sisältäen kuvat ja mahdolliset linkit videoihin
  • tiedosto tulee nimetä: TechArt_TeoksenNimi_TekijänNimi_Kokonaissumma

Jos sinulla on kysyttävää, elä epäröi ottaa yhteyttä: olli.rantala@ouka.fi.

Olemme yhteydessä jatkoneuvotteluihin valittuihin elokuun loppuun mennessä. Valitettavasti emme voi vastata kaikkiin ehdotuksiin.

Odotamme mielenkiinnolla ideoitasi!

Avaa lomake omaan ikkunaan tästä linkistä.

fiSuomi