Sarjakuva- ja kuvataiteilija Lauri Ahtinen

TechArt -hanke esittelee Probot Oy:n. Probot on vuonna 2006 perustettu robotiikan ja automaation erityisosaaja Oulusta. Yritys työllistää nyt 16 työntekijää ja pandemiasta huolimatta yritys tulee kasvattamaan määrätietoisesti osaavaa henkilökuntaa myös tulevina vuosina.
Yritys on toimintavuosiensa aikana toimittanut robotiikkaa lähestulkoon kaikenlaiselle teollisuudelle. Probot Oy on vahvasti mukana myös seuraavan sukupolven robotiikan kehittämisessä ja osana tätä tulevaisuuden visiointia on syntynyt monia yhteenliittymiä taiteilijoiden kanssa. Näkyvimpänä ovat olleet erityisesti Taikaboxin kanssa tehdyt nykytanssiin liittyvät robottitoteutukset.
Tällä hetkellä Probot Oy:n taiteellisen robotiikan osasto työstää erilaisia tekniikoita robotilla tehtävän taidemaalauksen saralla. Oheisen videon myötä Probot Oy haluaa toivottaa kaikille TechArt joulukalenterin seuraajille hyvää joulua ja innovatiivista uutta vuotta!
Lisätietoa Probot Oy:stä: https://probot.fi