Sarjakuvataiteilija: Pentti Otsamo




Tiedekeskus Tietomaa ja Tietomaan tornin virtuaalinäyttely
TechArt- hanke esittelee ylpeänä joulukalenterin ensimmäisessä luukussa Oulun kaupungin oman TechArt- lippulaivan Tiedekeskus Tietomaan, joka on tarjonnut huikeita elämyksiä kaikenikäisille jo vuodesta 1988. Vuosikausia se on ollut yksi tunnetuimmista Suomen nähtävyyksistä Oulussa. Monet ikäluokat ovat vierailleet siellä joko kouluryhmien tai perheidensä kanssa. Kävijöitä on jo reilusti yli miljoona, ja monet tulevat vuosi vuodelta uudestaan.
Tiedekeskus Tietomaan teemanäyttelyissä on yli 150 toiminnallista kohdetta. Uusia näyttelyitä avataan vuosittain ja poistuvien näyttelyiden vetonaulat siirretään perusnäyttelyn osaksi. Näyttelyiden aiheet esittelevät tieteen ja tekniikan eri osa-alueita kiinnostavasti ja viihdyttävästi. Tulevina vuosina Tietomaan tilat tulevat uudistumaan ja tarjoamaan entistä paremmat puitteet tekniikan, taiteen ja tieteen esittelylle.
TechArt- hankkeen aikana on toteutettu virtuaalimalli Tietomaan tornista. Torni juhlii 100-vuotista taivaltaan vuoden 2021 aikana. Tietomaan torni on Oulun yksi tunnistettavista maamerkeistä. Tornissa on asiakashissi, jolla pääsee vain näköalatasanteelle, mutta tornin sisällä kiertävät portaat ja sisälle toteutetut taide- ja tiedenäyttelyt ovat olleet mm. liikuntarajoitteisia, esteellisiä tiloja. TechArt- hanke on halunnut tuoda esteelliset tilat esteettömiksi digitalisaatiota hyödyntäen.